Tamma tiineeksi 1 – ja onnistunut varsominen

5.4.2017 HAMK, Mustiala


 

Tamman fysiologia ja siemennysmenetelmät

Maria Kareskoski ELT, Helsingin yliopisto

 


Poimintoja

  • Tamman vuosi jakautuu neljään vaiheeseen, jotka ovat lisääntymiskausi, syksyn siirtymisvaihe, talvilepo ja kevään siirtymävaihe.
  • Tiineys kestää noin 330 vrk. Kestossa on paljon yksilövaihtelua, mutta myös vuodenaika voi vaikuttaa kestoon. Aikaisin keväällä tiinehtyneellä tiineyden kesto saattaa olla pidempi, kuin myöhemmin tiinehtyneellä.
  • Tiineystarkastuksia tehdään yleensä kolme: ensimmäinen 15-18 vrk siemennyksestä, toinen 28-30 vrk siemennyksestä ja kolmas noin 3 kk siemennyksestä.
  • Kaksostiineys on aina suuri riski, koska sikiö tarvitsee tamman koko kohdun pinta-alan istukakseen. Istukka ei siis yleensä riitä molemmille sikiöille, joten seurauksena on toisen tai molempien sikiöiden luominen. Luominen on riski tammalle, koska jälkeiset voivat jäädä kohtuun ja aiheuttaa tammalle kohtutulehduksen. Sikiöiden lisäksi saatetaan menettää myös tamma.
  • Mikäli on epäilys kaksostiineydestä, tulee ensimmäinen tiineystarkastus tehdä 14-15 vrk kuluessa siemennyksestä. Tässä vaiheessa mahdollinen toinen alkiorakkula on helpointa puristaa pois ennen sen kiinnittymistä kohdun sarven tyveen.
  • Ori voi astua tamman laitumella tai “in hand mating” -menetelmällä (ihmisen kontrolloimana) tai tamma voidaan keinosiementää tuore- tai pakastespermalla.
  • Oriasemalla sperman otto tapahtuu yleensä maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin huhti-elokuussa.

Luentomateriaali:

Maria Kareskoski – hevosen lisääntyminen

 

Varsomiseen valmistautuminen ja varsominen

Jonna Jokisalo ELL, Hevossairaala Evidensia Hyvinkää

 


Poimintoja

  • Tammalle tulee antaa tiineyden aikana influenssarokote ja matolääkitys normaalisti. Lisäksi tetanusrokote 1kk ennen varsomista ja herpesrokote 5., 7. ja 9. tiineyskuukautena.
  • Varsa saa tarvitsemansa vasta-aineet ternimaidosta. Ternimaidon laatua voidaan yrittää parantaa antamalla tammalle E-vitamiinilisä erityisesti tiineyden loppupuolella.
  • Synnytys on kolmivaiheinen:
    • Avautuminen yleensä 0,5-4 tuntia. Tamma voi vielä keskeyttää varsomisen, mikäli tulee esim. häirityksi.
    • Työntövaihe keskimäärin 5-20 minuuttia. Tämä vaihe ei saa kestää yli 30 minuuttia.
    • Jälkeisten tulisi irrota kokonaisina noin kolmen tunnin kuluessa. Jos ne irtoavat vain osittain tai ei ollenkaan, on vaarana kohtutulehdus ja siitä seuraava kaviokuume.
  • Varsan tulisi nousta seisomaan alle tunnin kuluessa syntymästä ja pyrkiä imemään alle kahden tunnin kuluessa syntymästä.
  • Hevonen on yleensä hyvä synnyttäjä ja useimmiten synnytys sujuu ongelmitta. Jos ongelmia kuitenkin tulee, ovat ne yleensä vakavia. Tästä syystä on hyvä opetella tunnistamaan normaalit sekä epänormaalit varsomisen tilanteet ja tietää, miten toimia ongelmatilanteissa ja mistä on saatavissa apua.

Luentomateriaali:

Jonna Jokisalo – varsominen

Onnistunut varsominen, kasvattajan puheenvuoro

Eeva-Liisa Penttilä, hevoskasvattaja KS-talli

Poimintoja

  • Tiineyden edettyä ongelmitta tammaa voi käyttää/liikuttaa normaalisti tiineyden viimeiselle kolmannekselle saakka.
  • Tamma tulee siirtää varsomistalliin viimeistään 1 kk ennen varsomista, jotta se ehtii tottua tallin bakteerikantaan ja uuteen ympäristöön.
  • Jälkeisten tulee irrota omalla painollaan. Jälkeiset voi sitoa esim. paalinarulla kintereiden yläpuolelle, jotta tamma ei astuisi niiden päälle ja ne pysyisivät ehjinä.
  • Vasta-aineiden imeytymisen voi tarkistaa verikokeella 1-7 vrk ikäisestä varsasta. Mikäli varsalla ei ole riittävästi vasta-aineita, annetaan sille plasmaa.
  • Tamman ja varsan ulkoillessa on tärkeää, että aitaus on turvallinen ja ulkoiluajat pidetään alussa lyhyinä.
  • Varsaa tulee suojata huonoilta sääolosuhteilta, eikä se saisi maata kylmässä, märässä maassa. Tamma tarvitsee liikuntaa mm. kohdun puhdistumisen edistämiseksi.

Luentomateriaali:

Eeva-Liisa Penttilä – kasvattajan puheenvuoro