Kokemuksia ja vinkkejä hevostapahtumien livelähettämisestä

Uudet hevoskasvattajat on Hämeen ammattikorkeakoulun ja Suomen Hippos ry:n toteuttama koulutushanke, jonka keskeisenä tavoitteena on lisätä hevoskasvatuksen vetovoimaa ja luoda edellytyksiä hevoskasvatustoiminnan jatkuvuudelle. Koulutushankkeena Uudet hevoskasvattajat toteuttaa erilaisia kasvatustoimintaa liittyviä koulutustilaisuuksia ja tuottaa niistä materiaalia.

 

Näyttelyiden arvokas anti

Hevosnäyttelyt sekä jalostusarvostelutilaisuudet ovat paitsi merkittävä osa hevoskasvatusta, myös oivallinen tapa seurata kotimaisesta hevoskasvatusta. Hevosten arvostelua ja suorituksia seuraamalla oppii, miten näyttelytilaisuuksissa toimitaan ja mitä hevosilta edellytetään. Näyttelyt, erilaiset hevostapahtumat ja katselmukset ovat mitä parhaimpia hevoskasvatuksen oppimisympäristöjä, joihin kaikkien kasvattajien ja kasvatuksesta kiinnostuneiden tulisi osallistua – sekä katsojana että hevosensa kanssa. Ne toimivat myös hyvinä välietappeina matkalla varsasta kohti aikuisen hevosen elämää.

Arvokkaasta annistaan huolimatta näyttelytilaisuudet eivät juurikaan kerää yleisöä. Tämä on täysin ymmärrettävää, sillä usein ne ajoittuvat arkipäiville, pitkän matkan päähän ja usein jopa ulkona sään armoilla. Hevosmäärästä riippuen näyttelyt ovat välillä melko hidastempoisia ja kestävät koko päivän. Nykyään hevosilla saattaa olla myös suurestakin väkimäärästä koostuva omistajakimppa tai tiimi, jonka osallistuminen kokonaisuudessaan näihin arvostelutilaisuuksiin ei ole edes käytännössä mahdollista.

 

Mitäs jos kokeillaan?

Uudet hevoskasvattajat –hankkeen näkökulmasta näyttelyt ovat yksi tapa tarjota ikkuna kotimaiseen hevoskasvatukseen. Niinpä päätimme vuosi sitten testata Ypäjän orinäyttelyn yhteydessä livelähettämistä facebookin kautta. Facebook valikoitui kanavaksi sen helppokäyttöisyyden ja saavutettavuuden vuoksi. Livelähetysten tekeminen ja tallentaminen onnistui vaivattomasti ja edullisesti.

Hankesuunnitelmaan ei näitä livelähetyksiä oltuole kirjattu, eikä budjettiin varattu rahaa lähetyslaitteistolle. Ensimmäinen livelähetys lämminveriravureiden ajokokeista Ypäjän radalta sai kuitenkin niin hyvän vastaanoton erityisesti kotona jännittäviltä taustajoukoilta, että lähetyksiä päätettiin jatkaa muistakin tilaisuuksista aina mahdollisuuksien mukaan. Hyvien kokemusten perusteella kannustettiin myös esim. hevosjalostusliittoja ja muita alan toimijoita testaamaan livelähetyksiä omissa some-kanavissaan.

 

Edullisesti ja kevyellä kalustolla

Kalusto valikoitu sen mukaan mitä hankehenkilöstöllä muutenkin oli käytössään, eli mobiililaite ja jalusta. Hanketiimillä on koko ajan ollut käytössä pari vanhempaa iPadia, joihin on 3D –tulostimella tehty pienet muoviset pidikkeet jalustaan kiinnittämistä varten. Hyvin monenlaisia kannakkeita ja kiinnitys systeemeitä myydään myös tarvikeliikkeissä ja verkkokaupoissa. Meidän laitteessamme ei ole omaa mobiililiittymää, joten jos yleistä langatonta verkkoa ei ole saatavilla, jaetaan se jostakin toisesta laitteesta – käytännössä lähetystä tekevän puhelimesta.

Livelähetysten tekeminen sekä yhteyden jakaminen kuluttavat aina normaalikäyttöä enemmän laitteiden akkuja. Paras tilanne on, jos laitteet voidaan kytkeä suoraan verkkovirtaan. Kaikissa olosuhteissa tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Näihin tilanteisiin on hyvä varautua erillisillä varavirtalähteillä, joita nykyään on helposti hankittavissa. Mukana matkassa kannattaa aina kuljettaa myös erilaisia latureita ja johtoja.
Hankkeella ei ole erillisiä äänentoistolaitteita käytössä, vaan toimimme aina tapahtumapaikan äänentoiston varassa. Ääniasiaan emme siis omissa lähetyksissämme juurikaan pysty vaikuttamaan. On myös hyvä muistaa, että usein kuvan ja äänenlaatu voi olla myös kiinni siitä, millaisella laitteella vastaanottaja lähetystä seuraa.

Livelästysten kalustoa sekä ihmiset lähetysten takaa – agrologiopiskelija (AMK) Suvi Takala ja projektipäällikkö Menna Rantala HAMK/Mustiala

 

Jaetaan yhdessä – tietoa ja lähetyksiä

Hevostapahtumien livelähettäminen vaatii yllättävän paljon keskittymistä, erityisesti jos hevoset suorittavat ja liikkuvat laajemmalla alueella. Liikettä seuratessa ja kuvattaessa ei samaan aikaan juurikaan ole mahdollista vastata tai kommentoida lähetyksen aikana tulleeseen palautteeseen tai tiedusteluihin. Näihin pyritään reagoimaan lähetysten tauoilla tai jakamaan ohjelmaa ja aikataulua samassa kanavassa jo etukäteen. Usein myös muut seuraajat toimivat näppärinä tiedonjakajina, kiitos heille siitä.

Tilaisuudet ovat aina parhaita paikan päällä, mutta haluamme tarjota niiden seuraamiseen mahdollisuuden kaikille hevoskasvatuksesta kiinnostuneille. Hankehenkilöstömme ei ole mediatuotannon ammattilaisia, eikä kalustomme pelkästään tätä tarkoitusta varten hankittua. Hankkeissa on aina yhtenä tavoitteena hyvien ja kaikkien toteutettavissa olevien toimintamallien jakaminen ja käyttöönotto. Joten rohkeasti kuvaamaan ja livelähetyksiä tekemään, avataan yksi ikkuna lisää kotimaiselle hevosille ja hyvin tehdylle kasvatustyölle.

 

Uudet hevoskasvattajat – vinkkejä livelähetysten tekoonUudet hevoskasvattajat – vinkkejä livelähetysten tekoon

  • tutustu aina etukäteen lähetyspaikkaan ja laitteisiin
  • varmista, että laitteissa on riittävästi virtaa ja tallennustilaa
  • hyvä jalusta on tärkeä
  • varaa mukaan jatkojohtoja, varavirtalähteitä, latausjohtoja ja teippiä
  • ilmoita mahdollisuuksien mukaan aina etukäteen lähetysaikataulut ja ohjelma
  • jos kuvaat yleisön joukossa, muista kertoa tekeväsi liveä – kukaan ei halua omia (edes hyviä juttujaan) tietämättään jakoon
  • lähetyksen voi aina katkaista ja tekniikka voi aina pettää
  • mitä vaan voi tapahtua ja kaikkea ei tarvitse jakaa

 

Kirjoittaja Menna Rantala toimii Uudet hevoskasvattajat -hankkeen projektipäällikkönä HAMK/Mustialassa